AIKA SITE:
Home
Band Profile
News and Interviews
Links
Galleries:
Aikakone
Aika
Alex
Maki
Sani
Vera
Aikakone Lyrics:
Tähtikaaren Taa
Toiseen Maailmaan
Maa
Aika Lyrics:
Time
Hear Me Now
From Anna magazine, 18 September 2001
Text by Sari Salonen; Photos by Ari Heinonen

SANI & VERA
Seitsemän Ystävyyden Vuotta

VERA:

”Kun Sani tuli ensimmäisen kerran mukaan Aikoneen harjoituksiin, otti hän heti paikkansa. Hänen asenteensa oli, että nyt tämä homma hoidetaan.

En ollut koskaan aikaisemmin laulanut stemmaa, toista ääntä, kenellekään, mutta muistan, kuinka hyvin erilaiset äänemme soivat yhteen. Sanilla on ’vaalea’ ja minulla ’tumma’ altto.

Tuolloin olimme toistemme lähes täydelliset vastakohdat muutenkin. Sani tuli treeneihin puoli tuntia etuajassa ja oli suuna päänä kaiken aikaa. Joskus ajattelin, että pitääkö sitä nyt noin höseltää. Erilaisuus oli meistä kuitenkin hyvä ja hedelmällinen asia.

Minä olen pohjavireeltäni vakava ja mietiskelevä. Bändin alkuaikoina esittelinkin meidät joskus, että tämä on Sani (Aurinkoinen) ja minä olen Cloudy (Pilvinen).

Kun kiertueella lähdimme hotellihuoneesta, Sani painoi ovesta ulos ja unohti lompsansa, kännykkänsä ja pari paplaria. Minä lähdin vähitellen ja poimin Sanin unohtamat tavarat mukaan. Teen asiat rauhallisesti ja olen tarkka.

Sani on Hämeenlinnasta. Hänellä on veli ja ehjä perhetausta. Minä olen stadilainen, ainoa lapsi ja avioeroperheestä. Teininä olin ollut punkkari ja täydessä kapinassa. Ajattelin, että minähän en tarvitse ketään.

Aikoneen aloittaessa taustani näkyi: en osannut toimia ryhmässä enkä luottanut muihin ihmisiin. Halusin olla pätevä kaikessa. Yliopistollakin ajattelin, että pitää haalia kursseja arkeologiasta maantietoon, vaikka oikeasti vain runous ja kotimainen kirjallisuus ovat lähellä sydäntäni ja niitä tarvitsen.

Kun bändi alkoi menestyä, minusta tuli entistä ujompi ja herkempi. En oikeastaan missään vaiheessa osannut nauttia menestyksestä, en edes suosion huipulla.

Sani puolestaan muuttui aika rajuksi. Hän, perhetyttö, kiisi nyt kaupungin yössä ja minä istuin kotona kilttinä runotyttönä. Runotyttö olin toki ollut aina, mutta kapinoiva sellainen. Olen viisivuotiaasta lähtien salaa kirjoittanut omia biisejä ja laulanut niitä nauhalle.

Ehkä Sanin vauhdinpidossa oli hermostuneisuuttakin; meille tapahtui lyhyessä ajassa paljon. Erilaisuudestamme huolimatta suuret elämänkuviot—työ ja ihmissuhteet—ovat menneet samalla tavalla, mikä on yhdistänyt meitä.

Sanikin on juotunut miettimään luottamustaan muihin ihmisiin. Hän on luottanut sokeasti kaikkiin. Hänen on pitänyt oppia laittamaan rajat luottamiselle, kun minun on pitänyt opetella luottamaan. Edellinen levymme Maa kertoo näistä kokemuksistamme.

Viimeisimpien vuosien aikana Sani on rauhoittunut, tullut tavallaan kotiin—ja nykyään hän pitää huolta lompsastaan ja kännykästään.

Vaikka meissä on edelleen tempo- ja persoonaerot, olemme monessa asiassa lähentyneet toisiamme. Sanilta olen oppinut suhtautumaan elämään hilpeämmin ja kepeämmin. Vauhtikin minuun on tullut lisää.

Enää en pelkää ihmisiä. Uskallan olla heikko ja myöntää, että tarvitsen muita ja läheisen ihmissuhteen. Se on ollut helpottavaa; valahtaa kokonaiseksi ihmiseksi. Nyt olen oma itseni ja nautin elämästä.

Alusta pitäen oli selvää, että minä olen taustalla ja Sani on stara. Sanille on hyvä olla kuiskaajan roolissa ja laulaa taustoja: hän uskoo, kun sanon, että kyllä se hyvin menee.”

SANI:

”Meillä molemmilla oli pitkät kukkamekot päällä, kun tutustuttiin Kaapelilla vuonna 94. Vera ihmetteli maalaismeininkiäni. Kerroin kulkevani linkulla (linja-autolla) Helsinkiin treeneihin, ja että Hämeenlinnasta saa Suomen parhaat hotsit (hotdogit). Hekottelimme yhdessä hämeenlinnalaisia morotusjuttuja.

Olen tsoukkaillut ja pelleillyt aina; joskus ehkä liikaakin. Alusta pitäen Veraa ja minua on yhdistänyt samanlainen huumorintaju. Huumori helpottaa arkista puurtamista.

Sanaleikit ovat myös meidän alaamme. Usein meillä leikkaa samalla hetkellä, ja toinen aloittaa lauseen, jonka toinen sitten lopettaa. Kun on viettänyt paljon aikaa yhdessä, alkaa telepatia toimia.

Muutamista ensimmäisistä treeneistä on jäänyt mieleen myös se, että heti silloin teimme harjoitusversion kappaleesta Sunday Undercover, joka on nyt mukana uudella Hear Me Now-levyllämme. Englanninkielinen levy on ollut haaveemme alusta lähtien, ja nyt se on toteutunut. Asiat kypsyvät hitaasti.

Minulla ei ollut entuudestaan ketään Veran tapaista ihmistä ystäväpiirissäni. Veri oli kovin vakava ja herkkänahkainen. Hän otti itseensä, kun bändissä tuli sanomista tai joku töksäytti huonon tuulensa ulos.

Meni kolmisen vuotta, ennen kuin pääsin jyvälle Verasta. Keikka-ja kiertuematkoilla on aikaa puhua ja pohtia. Muutenkin kiertueella näkee toiseen ytimeen. Aloin hiljalleen ymmärtää, millaista on olla ainoa lapsi: kasvaa yksin, etsiä itseään ja yrittää rakentaa luottamusta muihin.

Minä tulin Hämeenlinnan ’turvakääryleistä’. Olin ollut kiltti tyttö liman kapinointia. Lukioonkin menin tavan vuoksi, vaikka tiesin, etten koskaan haluaisi yliopistoon. Olin kiinnostunut vain musiikista ja sitä halusin oppia. Opiskelin kuitenkin varmuuden vuoksi tekstiiliartesaaniksi, koska en uskonut, että musiikkista voisi saada ammatin.

Kun Veralle kaikki kaikessa ovat sanat, minulle sitä on musiikki.

Elämäni meni uusiksi liittyessäni Aikakoneeseen. Muutin Helsinkiin ja erosin poikaystävästäni. Aikakone löi heti itsensä läpi. Tutustuin uusiin ihmisiin ja heiluin bileissä. Menin ääripäästä toiseen, mutta nyt olen hakenut tasapainoa siitä välistä.

Vera on kuitenkin aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Hän ei ole lähtenyt minua muuttamaan, vaan olen saanut häseltää rauhassa. Vuosien kuluessa meistä on tullut kuin sisaria toisellemme.

Työasioissa toisen naisen tuki on korvaamaton. Olen usein miettinyt, että olisi ollut kauheata, jos olisin joutunut kokemaan Aikakoneen tapaisen nousun yksin. Mutta ei meistä olisi ollut duoksi; emme kumpikaan ole tyttöbändityyppiä.

Vera rauhoittelee minua, kun yritän järjestää sata asiaa minuutissa. Hän ei hötkyile. Kun ollaan lähdössä keikalle, Vera saapuu paikalle viimeisenä arvokkaasti askeltaen. Tukka on märkä ja aurinkolasit päässä, mutta silti hänessä on jotakin gaseliinomaisen ylvästä.

Luulen, että olemme kasvattaneet toisistamme suvaitsevaisempia. Vera on nykyään avoimempi kuin ennen eikä jää hautomaan pikkujuttuja.”

 

Julie D. Moncada

Home

jmoncada@hotmail.com

Last update: May 25, 2002